JoriKostiainen Tämä on Uusisuomi Puheenvuoro blogini.

Kaikki blogit puheenaiheesta Mielivalta

Traficomin mielivaltainen "muka asiakaspalvelu"

 

Seuraava uskomaton tarina kertoo, jos ei muuta, niin ainakin sen että monopolit, toimijasta riippumatta eivät koskaan ole hyväksi.  On toimijana sitten yksityinen tai yhteiskunnallinen toimija.

Yritän kertoa mahdollisimman lyhyesti mutta selkeästi.

Kaikki kielletään


 

Taidemaalarina kävin tuossa noin kymmenisen vuotta sitten useina vuosina myymässä teoksistani otettuja postikortteja ja printtejä Kauppatorilla. Sitten otin kuvillani varustettuja t-paitoja ja kävin lisäämässä torikorttiini myös t-paidat myyntiartikkeliksi.

Pelko elää suomalaisissa 2019 luvulla!!

MIKÄ TÄMÄ NYKYSUOMI OIKEIN ON,KUN TYÖTTÖMÄT PELKÄÄVÄT TE:tston  TAPAAMISIA JA KEHOITTAVAT TOISIAAN OTTAMAAN sinnekin MUKAAN TODISTAJAT,NAUHOITTAMAAN  KÄYNNIT, JNE.kuten ovat PERHEET tehneet jo vuosikausia lastensuojelun  mielivaltaisen mafian kanssa asioidessaan.Sen käsitän hyvin,mutta onko työttömienkin kohtelusta tullut samanlaista mielivaltaa,uhkailua,pelottelua ja valheellisten "tietojen"levittämistä ihmisistä.Selän takana toimimista jne.VIRANOMAISTEN (PAKKO)VALLAN KÄYTTÖÄ,jossa henkilökunta jolla ei ole todellista asemaa käyttää veronmaksajien rahoilla saamaans

Lastensuojelutehtävissä toimivien ylisukupolviset ongelmat



Sosiaalityötä vaivaavat edelleen täsmälleen samat ongelmat kuin 50 vuotta tai jopa sata vuotta sitten; mielivalta, köyhien kuritus, bio- ja sijaisperheiden kaksoisstandardit, puoskarointi, tutkimustiedon puute, asenteisiin ja ennakkoluuloihin perustuvat työkäytännöt ja asiakkailta puuttuva oikeusturva.//////

 

Usko poliisiin hiipuu uskomatonta vauhtia

Olen katsellut youtubesta satoja ja satoja videoita suomen poliisin käytöksestä suomalaisia kohtaan. Olen huomannut tietyiltä poliiseilta totaalisia ylilyöntejä kerta toisensa jälkeen.

Minut on opetettu siihen että poliisi on oikeudenmukainen ja ystävä. Samaa oppia annan lapsilleni.

Tiedustelulaille ei ole oikeutusta

Tällä hetkellä ajetaan kovaa kyytiä läpi tiedustelulakia, joka kaventaa jokaisen kansalaisen perustuslaillisia oikeuksia. Lakia ajetaan terrorismin takia.

Terrorismi olisi kuitenkin voitu estää noudattamalla jo valmiina olevia Schengenin ja Dublinin sopimuksia, mutta nämä sopimukset jätettiin noudattamatta. Eli terrorismi on tuotu tahallaan maahamme, jättämällä valmiit sopimukset noudattamatta ja tämän takia tiedustelulakia ajetaan vauhdilla läpi.

Varoitus napsahti - jatkossa pitää olla tarkempi?

Ai, ai, minua. Kirjoitin tänä aamuna 04:44 artikkelin jossa arvostelin oikeuslaitosta. Lähinnä halusin herättää keskustelua siitä ovatko rangaistukset oikeassa suhteessa tekoihin. Sekä myös siitä mitä mitäänsanomattomissa lehtiuutisissä välillä lukee. Mielestäni molemmat aiheet sivusivat sopivasti viime aikoina käytyjä keskusteluja, ja viime aikojen tapahtumia.

* * *

US:n taholta ilmoitettiin:

Ihmisiä kiusaavia määräyksiä ja virkamiehiä on liikaa

Verkkouutisten toimittaja vieraili tilalla, johon oli tehty 22 eri tarkastusta ja valvontaa viime vuonna. Valvontamappeja on kertynyt kymmenen vuoden aikana 500. Valvontoihin on yrittäjältä tuhraantunut vuodessa sata työpäivää ja useiden tarkastusviranomaisen aikaa on kulunut ties kuinka paljon.

Tilalla tapahtuneen valvontaeläinlääkärin virheelliseen toimintaan ei ole kukaan puuttunut, vaan asiaa on vatuloitu seitsemässä eri elimessä vain hallintomenettelyn osalta.

Verottaja ei hyväksy avioehtoa, varokaa !!!!

Verottaja ei hyväksy avioehtoa, varokaa!!!!!

 

Hämeenlinnan hallinto-oikeus hyväksyi verottajan tulkinnan ettei avioehto koske verotusta. Hallinto-oikeus perusteli päätöstään ainoastaan niin, että avioehto koskee vain avioeroa ja perintöä.

Valitin asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yli vuoden odottelun jälkeen KHO päätti että tulkinta oli oikea, koska ei antanut valituslupaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä