JoriKostiainen Tämä on Uusisuomi Puheenvuoro blogini.

Kaikki blogit puheenaiheesta Innovaatiot

Tutkimuksen aikajänteet

Kuva kertoo, että tutkimuksen lamauttamisen vaikutuksia ei korjata hetkessä. Korjaaminen voi kestää pari vuosikymmentä. T&K vaatii 5-10 vuotta mahdolliseksi innovaatioksi yltääkseen. Eikä pelkkä raha auta nopeasti, jos osaaminen on taantunut. 

Kasvuyritysten nousu hidastuu, jos byrokraatit pääsevät mellastamaan rahoillaan. BF (entinen Tekes) rahoittaa sutkeja luottokonsulttejaan:

EU-puheenjohtajakausi on mahdollisuus Suomelle

Puheenjohtajakausi pyörähti käyntiin heti heinäkuun ensimmäisten päivien aikana melko vaatimattomasti osallistaen suomalaisia kansajuhlalla juhlallisten gaalojen sijaan. Suomi suhtautuu kauteensa asiallisesti ja pragmaattisen määrätietoisesti.  Kausi ei ole helppo millään tavalla, koska ajankohtaan liittyy monia erityspiirteitä, kuten uuden parlamentin järjestäytymistä, nimityksiä, Brexittiä sekä uuden komission viisivuotiskauden aloitus.

Maksullinen pysäköinti - jäänne ajalta, jota ei enää ole

Yhteisten resurssien oikeudenmukainen jakaminen on aina ollut hankalaa. Garrett Hardin pohti asiaa kuuluisassa esseessään "Tragedy of the Commons." Yhteismaan ongelmana tunnettu pulma seuraa siitä, että ilmaiset resurssit tulevat käytetyksi nopeimmin ne käyttöön ottavan tahon toimesta, mutta kustannukset resurssien ylläpidosta jakautuvatkin sitten kaikille.  Yksittäisen käyttäjän kannattaa siis käyttää ilmaista resurssia niin paljon kuin vain on mahdollista, oli se järkevää tai ei, koska muut joka tapauksessa maksavat viulut.

Malmin lentokenttä ei ole vain Helsingin asia

Ilmailuala on yksi harvoja kasvavia aloja, jotka vaikuttavat merkittävästi koko Euroopan Unionin kilpailukykyyn ja houkuttelevuuteen markkina-alueena. EU:n ilmailustrategian yhtenä tavoitteena on poistaa ilmailun luonnollisen kasvun esteitä niin suurien kansainvälisten lentoasemien, kuin pienempien paikallistenkin osalta. Suomi onkin ilmailun kannalta varsin kehityskelpoinen maa. Meidän ilmailulainsäädäntömme on pitkälti mahdollistava ja meillä on runsaasti ilmatilaa, missä toimia.

Innovaatioita ja "innovaatioita"

Tämä kirjoitus on keskustelunavaus ja sisältää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia: 

KANSALAISPALKKA

Kansalaispalkka on mielenkiintoinen kokonaisuus jos sitä tarkastelee laadunhallinnan näkökulmasta. Laatuasioissa, joissa olen jonkin sortin erityisasiantuntija, on rajapinnoilla aivan erityinen merkitys. Rajapinnoissa sijaitsevat ne solmukohdat, joihin kasaantuu ongelmia ja kustannuksia eniten.

Laadunhallinnan suunnasta valtiolla näyttäisi olevan näitä rajapintoja hurja määrä verrattuna muihin toimintaympäristöihin. Enemmän kuin voisin kuvitella olevan hyväksyttävissä minkään kaupallisen organisaation puitteissa. 

O-P Heinonen höpsi innovaatioista

On hämmästyttävää, että opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen levittää kuvan kaltaista roskaa innovaatioista.

Tehtävä vasta osin suoritettu: leikkurihallitus taipui hetkeksi

Mm ekonomistit, talouden etujärjestöt, tutkijat, merkittävät yritysten ja erilaisten instituutioiden johtajat ovat seuranneet kauhistuneena Sipilän hallituksen leikkauksia, jotka ovat kohdistuneet koulutukseen sekä tutkimus-ja kehittämistoimintaan. Nyt vihdoin hallituksen viimeisessä budjetissa takki kääntyy, osa leikkauksista perutaan ja tutkimukseen ja kehittämiseen ohjataan lisää rahaa 112 M€.

Tutkimus-ja innovaationeuvoston nousu ja rappio 1990-2018

Tutkimus-ja innovaationeuvoston (TIN) merkitys t&k-politiikan ohjaamisessa on vähentynyt 2010-luvulla ja nyt Sipilän hallitus näyttäisi antaneen TIN:lle kuolon suudelman. Merkittävimmät huonot päätökset innovaatioihin liittyen on valmisteltu (jos valmistelua on yleensäkään ollut) ja tehty neuvoston ulkopuolella, hallituksen sisäpiirissä. Näin voi päätellä, jos lukee neuvoston kokouspöytäkirjat.

Israelin puolustusteknologiaa sovelletaan myös siviilikäyttöön

Puolustusteollisuuden innovaatiot Israelissa palvelevat globaalitason tuotekehitystä myös siviilimaailmassa. Esimerkiksi Beershevassa sijaitsevan yrityksen [IBEX Technologies] Gazasta Israeliin johtavien hyökkäystunneleiden tutkintaan käytettettyä keksintöä - IBEX’s RoboSleeve - on sovellettu mm katastrofialueilla ensivaiheen apuvälineenä maanjäristysten, hurrikaanien ja sortuneiden kaivosten yhteydessä ja myös vesi-, jätevesi- ja kaasuputkistojen tarkastamisessa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä