JoriKostiainen Järjestystä kaaokseen

Kansallismielinen protesti on oikeutettu

Puheenvuorossa ihmetellään säännöllisesti Persuja. Ihmettelijät eivät oikein sisäistä heidän ajattelutapaansa. Se tuntuu heille vieraalta.

Katson kuitenkin näin, että ns. kansallismielinen protesti on oikeutettu. Euroopan Unioni on nakertanut kansallista itsemääräämisoikeutta tasaiseen tahtiin aina jostain 90-luvun puolestavälistä ja 90-luvun lamasta lähtien. Samalla Suomessa on mielestäni koettu sekä hengellinen, moraalinen että taloudellinen syöksykierre, joka koskettaa koko kansaa – kansanedustajista aina pahnan pohjimmaiseen saakka.

Samoin maahanmuutto muuttaa meille kaikille tuttua suomalaista kulttuuria. Vielä toistaiseksi se on tapahtunut pistemäisesti, keskittyen tiettyihin kaupunginosiin ja lähiöihin. Ei ole varmastikaan vaikeaa arvata, että laajamittaisesti se saattaisi koskettaa kokonaisia kaupunkeja. Puheet kotoutumisesta ja integroitumisesta ovat usein ruusunpunaisia kuvitelmia, joilla on vain vähän pohjaa todellisessa elämässä.

Perinteisesti suomalaista köyhää puolustanut vasemmisto on ottanut itselleen uuden eturyhmän; ns. globaalin köyhän. Samalla – katson näin – että se on irtisanoutunut suomalaisen köyhän puolustamisesta. Kun on kyse maahanmuutosta, niin silloin löytyy kyllä resursseja. Kun on kyse suomalaisesta köyhästä tai sairaasta, niin niitä ei tunnu löytyvän. En tiedä kuinka moni näkee tämän asian, mutta se on oikeasti häpeällistä puolueille, joiden pitäisi pitää köyhän puolta.

Katson näin, että pitkälle jatkuessaan nykykehitys vastakkainasettelee kantaväestön ja maahanmuuttajat. Ainakin alemmissa tuloluokissa. Tämän kehityksen lopputulos ei näytä kauniilta. Siksi kehottaisin kuuntelemaan kansallismielisten protestia. Se ei todellakaan tule tyhjästä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

Miksi edelleen puhutaan maahanmuuttajista, kun tarkoitetaan ”turvapaikanhakijoita.” Suomen maahanmuutto koostuu osin pakolaisstatusta hakevista, joista valitettavasti suuri osa ei tule kustantamaan koskaan elämäänsä. Oikeampi termi olisi vaikkapa etnokolonialismi. Maahanmuuttaja on sen sijaan henkilö, joka saapuu maahan työn perässä ja ymmärtää, että hän on mukana kehittämässä tätä yhteiskuntaa antamallaan panoksella, eikä suinkaan ole luomassa rinnakkaisyhteiskuntaa.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

"Euroopan Unioni on nakertanut kansallista itsemääräämisoikeutta tasaiseen tahtiin aina jostain 90-luvun puolestavälistä ja 90-luvun lamasta lähtien. Samalla Suomessa on mielestäni koettu sekä hengellinen, moraalinen että taloudellinen syöksykierre, joka koskettaa koko kansaa – kansanedustajista aina pahnan pohjimmaiseen saakka."

Olet siis sitä mieltä, että Suomi on ollut moraalisessa ja taloudellisessa syöksykierteessä n. vuodesta 1995 lähtien? Voitko antaa hieman vinkkiä, että millä mittarilla näin voitaisiin todeta käyneen?

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Kiitos kommentistasi, Jussi.

Mittariksi käynee se, että valtaosa (työssäkäyvistä) ihmisistä juoksee rahan ja omaisuuden perässä. Samalla meillä on iso joukko työelämän ulkopuolella olevia, jotka ovat taloudellisessa ahdingossa. Ja oliko näin, että puolella miljoonalla suomalaisella on maksuhäiriömerkintä(?). BKT:n ja Helsingin pörssin kehitys ei kerro kaikkea.

Jos haluat, niin voit etsiä sellaisen miehen kautta tulleen profetian, kuin Esko Pusa. Siinä kerrotaan siitä mitä Suomessa on tapahtunut sitten 1990-luvun.

Käyttäjän IlkkaNielsen kuva
Ilkka Nielsen

No ei kai siihen mitään profeettoja tarvita, että kertoo mitä on tapahtunut 90-luvulta nykyisyyteen. Ihan vain tutustumalla historiaan ilman sen kummempia hihhulointeja.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Suomalaiset kotitaloudet ovat siis huonommalla tolalla kuin ennen 90-lukua? Omaisuutta ja rahaa ei kansan parissa tavoiteltu aikaisemmilla vuosikymmenillä?

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Suomen rappeutuminen näkyy kaikessa.

Suurtyöttömyys, nuorten pipohörhöjen huumekäyttö, mielenterveyshäiriöiden räjähdys, ihmisten syömis- ja seksiongelmat eli yksinkertaiset elämän toiminnotkin suuria haasteita, yhä surkeammaksi menevä median sisältö, sairas viihdetuotanto, massamuuton seuraukset ja järjettömyys, ihmisten heikko vointi työssä, avioliittojen lyhyt kesto, huoraamisen ja pornon normalisointi, sateenkaari- ja tasa-arvosekoilu, kirkon rappio, poliittisen korrektiuden aiheuttama aivopesu ja itsesensuuri, ahneuden räjähdysmäinen kasvu, lännen heikoimman moraalin ja ajattelun levittäminen Amerikasta Suomeen, musiikin ja taiteen rappio, kaupunkien slummirakentaminen, rapautuva terveyden- ja vanhusten hoito, kireä verotus, massiivinen Kelan luukulta elävien työikäisten joukko, heikosti kehittyvä yrittäminen, kapea vientiteollisuus, valtion omaisuuden myynti ja järjetön yksityistäminen, valtion suojelu mittavalle veronkierrolle osana EUn veroparatiisien suojelupolitiikkaa, yleisen asevelvollisuuden rapauttaminen, väestön heikko kunto liki 500.000 diabetes potilasta, tiestön surkea kunto, autoilun äärimmäinen kalleus, Euroopan yksi surkeimmista ostovoimista, riskirahoituksen täydellinen puute, ylisuuri julkisen hallinnon byrokratia, heikosti toimiva oikeuslatos, joka on sietämättömän kallis, hidas ja arvaamaton hakea oikeutta, rakennusten yleinen heikko kunto kuten hometaloissa, poliitikkojen epäluotettavuus, maan itsenäisyyden menetys, meillä enää 1,99% äänioikeus itseämme koskevien lakien äänestyksissä EUn parlamentissa, laaja poliittinen korruptio palkkiovirkojen kautta, valtion valtava velka ja kansalaisten velkaisuus.

Tuossa pari esimerkkiä maan rappiosta. Pitäisikö tässä kiitellä tilannetta pipo päässä tyhmänä hymyillen.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

"Suurtyöttömyys"
http://www.findikaattori.fi/fi/34

"nuorten pipohörhöjen huumekäyttö"
https://thl.fi/fi/-/suomalaisnuorten-paihteiden-ka...

Iso osa muusta ruikuttamisesta on selkeästi vain katkeran vanhan papan saarnaa siitä kuinka ennen ei ollut näin paljon seksiä ja tauteja tai politiikassa korruptiota. Sinänsä vastaavaa on kuultu tuvan nurkasta aina, joten se on hieman ehkä hellyttävääkin.

"yhä surkeammaksi menevä median sisältö"

Tästä ois mukava kuulla, että milloin media oli parhaimmillaan? Suurin piirtein varmaan silloin kun olit n. 25-35 -vuotias, eikö vain. Tähän käy hyvin Douglas Adamsin pohdinta teknologian kehityksestä, joka sopinee myös kärttyisen ihmisen yhteiskunnallisiin näkemyksiin yleensä:

"“I've come up with a set of rules that describe our reactions to technologies:
1. Anything that is in the world when you’re born is normal and ordinary and is just a natural part of the way the world works.
2. Anything that's invented between when you’re fifteen and thirty-five is new and exciting and revolutionary and you can probably get a career in it.
3. Anything invented after you're thirty-five is against the natural order of things.”
- Douglas Adams

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Itä-Helsingissä ei näe Sipilää, Soinia, Risikkoa tai Orpoa Niinistöistä tai Halosesta puhumattakaan. He eivät tule koskaan katsomaan kättensä luomuksia.

Yhtä vähän Esko Ahoa ja kavereitaan Suomen pankista näkyy Malmin hautausmaalla viemässä kukkia laman uhreille kuten itsarin tehneille valuuttavelkaisille yrittäjille.

Muut tuholaiset pärjäävät loistavasti kiintiöviroissa eli korruption avulla saamillaan hillotolpilla. Näihin kuuluvat Stubb ja Katainen. He jättivät muiden kaltaistensa tavoin jälkeensä romutetun Suomen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Väsynyttä valeläppää herra Putinin laskuun. Halosella on siirtolapuutarha Itä-Helsingissä ja hänet voi bongata Vuosaaren uimarannalla kuten kontulalainen kaverini teki pari kesää sitten.
Levität disinformaatiota. Olet epäisänmaallinen.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Marjaniemen siirtolapuutarhasta ei edes näe Lähi-Itäkeskukseen eikä Puhostaniin vaan porvarilliseen Marjaniemeen, tai Vuosaaren rannalta Mogadishu Avenuelle. Paikallistietosi ovat heikot.

Itse levität puppujuttuja ja yrität siinä sivussa tehdä vääristä henkilöistä patriootteja väärin perustein. He ovat tuhonneet Suomen useaan otteeseen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #9

Minä olen itse asunut Myllypurossa tällä vuosituhannella viiden vuoden ajan. Marjaniemen puutarha on muuten lähempänä Itäkeskusta kuin mitä sinä siellä vihasivustoilla itseäsi kyllästyttävillä läpillä informoit.
Siirtolapuutarhat varmaan porvarillistuvat mutta niissä elää kyllä toisenlaiset perinteet. Sitäpaitsi porvaristohan se on teidän putinistien maalitaulu ja suurin uhka.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #16

Olet heikko perustelemaan väitteitäsi. Johtunee siitä, ettet ymmärrä kirjoitettua tekstiä.

Minä kirjoitin poliitikoistamme, jotka eivät itse näe mm siirtolaisuuden seurauksia omassa ympäristössään. Marjaniemessä käynti ei avaa mitään näkymää itäisen Helsingin slummiutumiseen. Et itse tätä huomaa, kun asuinpaikkasi on tällainen.

Et myöskään näytä oivaltavan näiden poliitikkojen tuhotyön laajuutta.

Putinisti-juttusi jäävät perusteiltaan hämärän peittoon. Kaikkeahan voi heitellä tiedon puutteessa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #17

Mistä sinä tiedät mitä poliitikot näkevät. Minut taas diskvalifioit koska asun ja olen asunut maahanmuuttajatiheällä alueella.
Sinulla on vaan agendaa. Puheesi ei ole autenttista.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #17

#17
Olet heikko perustelemaan väitteitäsi.
.........

Sanoo mies, joka perustelee väitteitänsä tuntemuksilla.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

"Perinteisesti suomalaista köyhää puolustanut vasemmisto on ottanut itselleen uuden eturyhmän; ns. globaalin köyhän."

Kyse on vallasta, eikä vasemmisto ole kiinnostunut ihmisistä. Heillä historian aikana on vaihtunut nk. sorsitut ryhmät. Toiset on hylätty ja toisia otettu tilalle. He allekirjoittivat oikeiston lanseeraaman työperäisen tarveharkkinnan poistamisen puolesta, joka puoltaa näkemystäsi.

Kysyessäni asian tiimoilta Anna Kontulalta, hän perusteli sen olevan merkityksetön, yhtä merkityksetön kuin EU sisällä työnliikkuvuus tutkimusten mukaan.

Kysyessäni tätä tukimusta ja onko se ristiriidassa esim. brexitin tapauksessa jossa anneettiin toiselainen kuva, kuinka iso ja tärkeä se on ollut. Hiljaisuus vieläkin humisee korvissa :D

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Kansallismielinen protesti" voi tehdä tästä ikuisesta opiskelijasta pian Italian pääministerin:

https://www.express.co.uk/news/world/922914/Italia...

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Se on toivottavaa, että Italia saa rajansa tukittua luvattomilta vaeltajilta. Lyhyessä ajassa tasoa 600.000 vaeltelijaa tuli EUn alueelle Italian kautta. Salvini on tämän teon kannattaja. Berlusconi, joka häntä rahoittaa, hoiti massamuuton pysäytyksen hienosti Gaddafin kanssa. Berlusconi maksoi miljardeja Libyalle siitä, että vaellus ei yltänyt Eurooppaan. Viisas mies.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Salvini oli perustamassa "Putinin ystävät"-ryhmää Italian parlamenttiin.

http://www.ibtimes.co.uk/friends-putin-group-be-fo...

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #14

Italialla on perinteisesti ollut bisneksiä Venäjällä. Nyt on hyvä tilaisuus rakentaa niitä suhteita uudestaan. Suomelle olisi hyväksi myydä enemmän Venäjälle kuin nyt. Me emme hyödy millään tavoin Venäjän pakotteista vaan kaikin tavoin menetämme saamatta korvausta mistään. Tyypillistä hölmöyttä poliitikoiltamme. Eivät osaa edes vaatia korvauksia EUlta ja USAlta tottelevaisuuden tuomista menetyksistä.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

JK: "Katson kuitenkin näin, että ns. kansallismielinen protesti on oikeutettu."

Luonnollisesti se on. Oikeutettua eikä myöskään laillista ei sen sijaan ole väkivalta, sen enempää poliittinen kuin myöskään örvellykseen perustuva, ei rasismi, sen tukeminen, ihmisten katsominen laittomiksi (lainaan viiteryhmäsi yleisesti käyttämää termiä).

JK: "Perinteisesti suomalaista köyhää puolustanut vasemmisto on ottanut itselleen uuden eturyhmän; ns. globaalin köyhän. Samalla – katson näin – että se on irtisanoutunut suomalaisen köyhän puolustamisesta."

Pääsi sisäiseen näkemykseen ulkomaailmasta olet oikeutettu. Oman pääsi sisäisen ja ulkoisen maailman yhtenä ja samana näkeminen ja pitäminen ei ole täysijärkistä.

Kotimaista syntyperää olevan köyhän ja toisaalta tulleen köyhän vastakkain pelaaminen sen sijaan palvelee divide et impera -ryhmiä, sellaisia joilla on rahaa ja (valitettavasti) vaikutusvaltaa: osoitteita ovat mm. EK, Suomen yrittäjät, Kokoomus - näiden poliittinen etäpesäke. Persuissa ja Sinisissä (vaikka fiksujakin molempien joukossa on) taas ollaan yleisesti tyhmiä kuin oikean jalan saapas ja seurauksena kansallisoikeistolaisissa toimitaankin ovelampien talouslaitaoikeistolaisten eli lähinnä Kokoomuksen pelinappulana. Ei hyvä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"kehottaisin kuuntelemaan kansallismielisten protestia. Se ei todellakaan tule tyhjästä."

Pakkohan sitä on kuunnella.

Kansallismieliset sitäpaitsi voivat osallistua vaaleihin äänestämällä niissä kansallismielisiä ehdokkaita.

Kansallismieliset ovatkin saaneet kansallismielisiä ehdokkaita eduskuntaan päättämään asiosta. Se onkin oikea tie tehdä kansallismielistä politiikkaa Suomessa.
--------------

Valitettavasti kansallismieliset politikot eivät pääse tällä hetkellä vaikuttamaan asioihin maan hallituksessa.

Asiat olisivat kansallismielisten osalta paremmin jos kansallismieliset eivät olisi niin mieltyneitä vihapuheisiin.

Vihapuheiden takia kansallismieliset eivät nyt ole suomen hallituksessa tekemässä päätöksiä, vaan joutuvat räksyttämään oppositiossa.

Oppositiossa kansallismielisillä politikoilla on kuitenkin tällä hetkellä enemmän valtaa kuin vaikkapa Le Anderssonin johtamilla vasemmistoliittolaisilla ja yhtä paljon kuin vihreillä ja enemmän valtaa kuin ruotsalaisilla ja kristillisillä.

Niin että en minä nyt ymmärrä miksi tämä ruikutus blogistin taholta, ettei kansallismielisiä muka kuunnella.

Kyllä kansallismielisiä kuunnellaan ja heillä on täydet valtuudet puhua omasta puolestaan sekä eduskunnassa, että mediassa ja täällä somessakin.

Timo Ala-Harja

Kun on kotimainen köyhä ja jaettavana on rajallinen määrä resursseja niin on kai itsestään selvää että kun tähän tulevat lisäksi vielä ns. globaalit köyhät jakamaan samaa rajallista kakkua niin jaettavaa jää silloin vähemmän.Tämä on se ns. unelma konkreettisesti.

Käyttäjän VilleHeiskanen kuva
Ville Heiskanen

Maahanmuutto kaikista maista, myös niistä kehitysmaista turvapaikanhakaijoiden toimesta, on kaksitahoinen ilmiö: Toisaalta joukkoon mahtuu niitä, jotka integroituvat ja tuovat lisänsä tuloyhteiskuntaan, mutta erialueilta ja maista tulevilla on huomattavia eroja sen osuuden kanssa, joka lisää yhteiskunnan sosiaalisia siirtoja elämisen suhteen ja valitettavasti myös tekee rikoksia ja vähentää yleistä turvallisuutta.

Vaikka unohtaisi kaiken tämän ja puhuisi vain monimuotoisuudesta, eli kulttuurien kirjosta, niin pelkästään se ei ole (kuten usein virheellisesti väitetään) positiivinen ilmiö, vaan vähentää yhteiskunnan sisällä luottamusta ja yhteisöllisyyttä. Monikulttuurisuus ei ole itseisarvo ja sen vaalimisesta pitäisi luopua totaalisesti. Se, että otetaan erikulttuureista niiden parhaita piirteitä ei ole monikulttuurisuutta, vaan kirsikan poimintaa. Jos tulijoiden annetaan pitää omat tapansa ja kulttuurinsa, niin silloin pitää hyväksyä myös kaikki haitalliset piirteet.

Nykyisessä sensuroidussa ja sananvapautta herjaavassa keskusteluilmipiirissä on tarkoitus estää kaikenlainen kritiikki vieraita kulttuureja ja ihmisiä kohtaan. Lapsenlainen tahtotila on olettaa, että asiat muuttuvat hyviksi, kun vain ikävät ihmiset saadaan pidettyä hiljaisena. Tämä on taas yksi erittäin virheellinen ajatusmalli.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

"Jos tulijoiden annetaan pitää omat tapansa ja kulttuurinsa, niin silloin pitää hyväksyä myös kaikki haitalliset piirteet."

Minkään kulttuurin haitallisia piirteitä ei tarvitse hyväksyä. Tälläinen on lapsenlaista mustavalkoista ajattelua.

"Nykyisessä sensuroidussa ja sananvapautta herjaavassa keskusteluilmipiirissä on tarkoitus estää kaikenlainen kritiikki vieraita kulttuureja ja ihmisiä kohtaan."

Kuka on sensuroinut ja estänyt kaikenlaisen kritiikin? Tällä hetkellä ehkä eniten blogeja löytyy nimenomaan kritiikistä ihmisiä ja kulttuureja kohtaan.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Minkään kulttuurin haitallisia piirteitä ei tarvitse hyväksyä. Tälläinen on lapsenlaista mustavalkoista ajattelua."

Entäs suomalaisen kulttuurin haitalliset piirteet?
Eikö niitäkään pidä hyväksyä?

Kaikissa kulttuureissa on haitallisia piirteitä.
Suomen pääuskonnoissa on haitallisia piirteitä.
Suomen poliittisessa kulttuurissa on haitallisia piirteitä.
Suomen yrityskulttuurissa on haitellisia piirteitä.
Suomen kansankulttuurissa on haitallisia piirteitä.
Suomen korkeakulttuurissa on haitallisia piirteitä.
Suomen mediassa ja somessa on haitallisia piirteitä.
Meissä kaikissa on persoonakohtaisia haitallisia piirteitä.

Kulttuureihin ja ihmisiin kuuluu haitalliset piirteet.
Suvaitsemattomuus on haitallinen piirre.
Haitallisten piirteiden suvaitsemattomuus, on haitallinen piirre.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Niin, riippuu sitä mitä tarkoitetaan haitalla. En minä ainakaan hyväksy sellaisia kulttuurisia piirteitä, joista selkeästi on haittaa ihmisten hengelle ja terveydelle. Hyväksytkö sinä? Tai jos ajatellaan, että korruptio on haitallista yritys- ja poliittisessakulttuurissa niin hyväksytkö sen? Tai, että kiusaaminen on haitallinen piirre somessa niin hyväksytkö sen?

Sinusta siis, jos en suvaitse kiusaamista ja korruptiota, niin se on haitallinen piirre minussa? En oikein ymmärrä mitä ajat takaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #27

Niin, riippuu sitä mitä tarkoitetaan haitalla. En minä ainakaan hyväksy sellaisia kulttuurisia piirteitä, joista selkeästi on haittaa ihmisten hengelle ja terveydelle.

Tarkoitatko että hyväklsynkö viinan juonnin, tai autolla ajamisen, tai autolla ajamisen kännissä? Kaikki ovat riskejä ihmisen terveydelle ja haittoja, jos niin voi sanoa. Liikenteestä tulee haittoja, päästöjä ja sensellaista ja onnettomuuden vaara on suuri. En hyväksy niitä haittoja, mutta minkä minä voin ihmisille jotka saavat näitä haittoja aikaiseksi käyttäytymällä kulttuurinsa mukaisesti. Ihmiset ryyppäävät ja ajavat autolla, joskus yhtä aikaa. Se on kulttuuria, siitä kulttuurista tulee haittoja. Pitää hyväksyä ihmisten kulttuurit, vaikka niistä tulee myös haittoja.

"Hyväksytkö sinä? Tai jos ajatellaan, että korruptio on haitallista yritys- ja poliittisessakulttuurissa niin hyväksytkö sen? Tai, että kiusaaminen on haitallinen piirre somessa niin hyväksytkö sen?"

Tuossa edellä selvitin jo asian. Nyt kysyn sinulta hyväksytkö sinä nämä suomalaisen kulttuurin haitalliset piirteet ja miten haluat ne torjua jos et niitä hyväksy?

"Sinusta siis, jos en suvaitse kiusaamista ja korruptiota, niin se on haitallinen piirre minussa? En oikein ymmärrä mitä ajat takaa."

En voi mitään sille jos sanot ettet ymmärrä. Uskon kuitenkin että ymmärrät, et vain halua myöntää sitä. Kaikkiin kulttuureihin liittyy haittoja joita voimme paheksua ja joita voimme koettaa torjua, mutta emme voi torjua näitä kulttuureita, emmekä niitä ihmisiä. Kaikissa kulttuureissa on paitsi haittoja, myös hyviä puolia.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #31

"Nyt kysyn sinulta hyväksytkö sinä nämä suomalaisen kulttuurin haitalliset piirteet ja miten haluat ne torjua jos et niitä hyväksy?"

En tietenkään hyväksy haitallisia piirteitä. Siedän liikenteen päästöjä ja ihmisten omalle terveydelleen haitallista ryyppäämistä mutta en hyväksy, eli pidä sitä sopivana, kelvollisena, oikeana; katso sen olevan hyväksi, kelpuuta sitä; suhtaudu siihen suopeasti. Kaikkea tuota hyväksyminen tarkoittaa.

Laeillahan noita haitallisia piirteitä pyritään koko ajan suitsimaan. Alkoholin suhteen paljon myös kasvatuksen kautta. Pitäisikö minun opettajana sanoa, että nyt pitää vaan hyväksyä ryyppäämisen kuuluvan kulttuuriin vai pitäisikö minun sanoa oppilaille, etten pidä sitä sopivana, kelvollisena, oikeana; katso sen olevan hyväksi tai suhtaudu siihen suopeasti. Saatika sitten kännissä ajamisen.

"Ihmiset ryyppäävät ja ajavat autolla, joskus yhtä aikaa. Se on kulttuuria, siitä kulttuurista tulee haittoja. Pitää hyväksyä ihmisten kulttuurit, vaikka niistä tulee myös haittoja."

Kyse ei ole ollut ihmisten kulttuurin yleisestä hyväksymisestä vaan haitallisista piirteistä ja niiden hyväksymisestä. Vääristät asian. Minä en hyväksy haitallisia piirteitä vaan pyrin kasvattajana kiinnittämään niihin huomiota ja aktiivisesti ehkäisemään niitä. Olenko väärässä ja pitäisikö minun vain hyväksyä haitalliset piirteet?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Kuka on sensuroinut ja estänyt kaikenlaisen kritiikin?"

Hallitus ja valtamedia jotka kieltäytyvät kuuntelemasta ja esittämästä kritiikkiä.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Oletko Makkonen sitä mieltä, että hallitus ja media kieltäytyy syyttämästä jotain tiettyjä kansanryhmiä Suomen ongelmista? Jos näin niin mitä nämä kansanryhmät ovat?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Oletko Makkonen sitä mieltä, että hallitus ja media kieltäytyy syyttämästä jotain tiettyjä kansanryhmiä Suomen ongelmista?"

Mitä ihmettä höpiset, olenko jotain tuollaista väittänyt?

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Et ole väittänyt, siksi kysynkin. Jos yhtään seurasit tätä keskustelua niin aiemmin väitettiin, ettei ihmisiä ja kulttuureja saa kritisoida ja sinä kirjoitit, että nimenomaan hallitus ja valtamedia on sensuroinut ja estänyt tällaisen kritiikin.

Hienoa, jos et ole tuota mieltä ollenkaan. Pahoittelen, jos kysymys loukkasi.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Kyllä minä kansallismielisiä kuuntelen siinä kuin muitakin jos he perustelevat asiansa asia argumentein.

Rasistiset vihapuheet ja valheellinen liioittelu saavat taas minut ainoastaan turhautumaan.

Toimituksen poiminnat