JoriKostiainen Järjestystä kaaokseen

Mitä vasemmisto haluaa?

On sen niminen elokuva kuin 'Mitä nainen haluaa'? Pääosissa Mel Gibson ja Helen Hunt. En tiedä oikeastaan elokuvan juonta. Saman verran koen tietäväni suomalaisen vasemmiston agendasta.

Minulle tuli presidentinvaalien aikana Merja Kyllösen vaaliesite. Siitä jäi mieleen näin ulkomuistista tasa-arvo ja jonkinlaiset ilmastoasiat. Kutsuisinko sitä nimellä “ilmastohöttö”? Kovin on samantapaista Vihreiden kanssa. Ehkä siinä olisi jonkinlainen erottautumisen paikka Vasemmistolla Vihreisiin nähden(?). Vai haluavatko seurata Vihreiden jalanjäljissä?

Merkittävää kuitenkin Vasemmiston kohdalla on mielestäni (suomalaisen) köyhän unohtaminen. Vaikka keskustaoikeistolainen hallitus leikkasikin leipäjonorahoja, niitä leikkasi myös Helsingin kaupunki, jonka valtuustossa vihervasemmistolla on yliedustus.

Kaiken kaikkiaan tämänpäivän vasemmistolaisuus on omaksunut muoti-ideologioita, kuten ilmastoasioita. Aikanaan myös kommunismi oli aikansa muoti-ideologia. Voitaisiinko palata aikaan, jolloin myös vasemmisto ihan oikeasti ajoi suomalaisen köyhän asiaa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Mitä vasemmisto haluaa?''

Työpanoksesi, omaisuutesi ja joskus myös henkesi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Onko vasemmisto joskus aikoinaan ajanut oikeasti suomalaisen köyhän asiaa? Mielestäni se on lähinnä käyttänyt köyhiä vaalikarjanaan ajaakseen siihen aikaan Neuvostoliiton ja kommunistisen vallankumouksen asiaa.

En pidä vasemmistolaisuutta enää kovin vaarallisena ilmiönä Suomessa siinä mielessä kuin se valtavirtanaan esiintyy. Pikemminkin sillä on oma roolinsa, koska tiettyä sparrausta on hyvä olla olemassa niidenkin tahojen kannalta katsottuna, jotka muutoin ajavat toisenlaista politiikkaa. Neuvostoliiton aikainen vasemmisto oli vaara Suomessa.

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Ainakin vasemmistolaiset itse väittävät ajavansa / ajaneensa köyhän asiaa.

En mene ihan kiistämään tätä väitettä, olihan kaiketi 70-luvulla suomalaisen köyhän tilanne ihan hyvä(?) Tuolloin vasemmisto oli voimissaan.

Mielestäni jos köyhän asiaa voi parantaa ajamatta kuitenkaan sosialismia/kommunismia, niin se on hyvä.

Nykyinen (suomalainen) vasemmisto on ottanut eturyhmäkseen myös ns. globaalin köyhän. Tämä on mielestäni vaarallinen kehitys, ainakin mitä tulee resurssien riittävyyteen.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''En mene ihan kiistämään tätä väitettä, olihan kaiketi 70-luvulla suomalaisen köyhän tilanne ihan hyvä(?) Tuolloin vasemmisto oli voimissaan.''

K. Sorsan neljä hallitusta eivät ehtineet vaikuttaa vielä talouteen 70 -luvulla.

Jos minulta kysytään, niin miksi suomalaisilla pitäisi mennä taloudessa hyvin?

Tyhmä kansa ja karu maa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Nykyinen vasemmisto ei niinkään aja utopiaansa varsinaisesti klassisella sosialismipyrkimyksellä, vaan jonkinlaisella täydellisellä taloudellisella epärealistisuudella, jonka sisältönä on rajoittamaton velan otto ja rahan luonti siten, että yhteiskunta voi kustantaa kaikille sen jäsenille kaiken sen, minkä se tarvitsee, kun siltä on ensin verotettu koko työn tulos pois.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#2:
”En pidä vasemmistolaisuutta enää kovin vaarallisena ilmiönä Suomessa siinä mielessä kuin se valtavirtanaan esiintyy”.

Kun huomioidaan kommenttisi #6, jota pidän hyvin realistisena, tuossa yllä olevassa on vahva annos toiveajattelua. Kyllä minä pidän talouden raunioittamista hyvin suurena vaarana. Venezuela on tästä hyvä näyttö. Valta hankitaan katteettomilla lupauksilla ja turvataan väkivallalla, kun käytännön politiikan tuhoisuus on paljastunut.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#2
''Onko vasemmisto joskus aikoinaan ajanut oikeasti suomalaisen köyhän asiaa? Mielestäni se on lähinnä käyttänyt köyhiä vaalikarjanaan ajaakseen siihen aikaan Neuvostoliiton ja kommunistisen vallankumouksen asiaa.''

Hyvin tiivistetty ja noin se on.

Muutama vasemmistolaispoliitikko on ollut duunarin asialla, mutta he ovat harvassa.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

Puhtaasti "Stetsonista" vetäisin, että Neukkulan ollessa voimissaan, ei kapitalisti uskaltanut sikailla työmailla ihan miten sattuu, kun pelkäsi kommunismin saavan kannatusta. En oikein usko, että "Kiky" olisi ollut mahdollinen -70 luvulla.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomen velat menevät jossain vaiheessa maksuun.

On kaksi vaihtoehtoa.

Suomi itkee ja maksaa tai inflaatio on syönyt ne velat kaikilta anhittomiin.

Uskon ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Suomi on aina ollut tyhmänylpeä.

Yhdysvaltain kanssa solmittu lainasopimus edellytti, että Suomi maksaa reilun kahdeksan miljoonan dollarin velkansa 3 prosentin korolla ensimmäisten kymmenen vuoden ajalta ja 3,5 prosentin korolla sen jälkeen 62 vuoden pituisena ajanjaksona.

Suomi ei suinkaan ollut sodan jälkeen yksin lainanottajana, vaan Yhdysvallat neuvotteli vuonna 1922 yli 11,5 miljardin dollarin lainasopimukset viidentoista Euroopan maan kanssa.

Suomi oli kuitenkin ainoa, joka näki tilaisuuden korjata huonon lainanottajan imagoaan julkisuustempauksella.

Se oli lopulta ainoa maa, joka maksoi velkansa kokonaisuudessaan takaisin Yhdysvalloille.

Vuonna 1931 maailmantalouden painiessa laman kourissa, Yhdysvallat myönsi vuoden mittaisen lykkäyksen kaikille kansainvälisille lainoille. Lainanottajamaat, Suomi ainoana poikkeuksena, käsittivät lykkäyksen velkojen anteeksiantona.

Vuonna 1933 enää kuusi maata suoritti näennäisiä osia velanmaksuistaan.

Seuraavana vuonna Suomi oli jo ainoa maa, joka jatkoi velan- ja koronmaksuaan täytenä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suomi kuollettaa valtionvelkojaan joka vuosi nytkin. Ei ole olemassa jotain hamaa tulevaisuutta, jolloin lainat lankeavat maksettaviksi. Niitä maksellaan kaiken aikaa ja samanaikaisesti otetaan uutta lainaa tarpeen mukaan.

Tuo Suomen maine hyvänä velan maksajana on muuten edelleen omalta osaltaan vaikuttamassa Suomen luottokelpoisuusluokitukseen, jolla kulloisestakin tasostaan riippumatta on selvästi ollut taipumus olla hiukan yläkanttiin kalibroitu verrokkimaihin nähden.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#8
Suomi on tosiaan ajautunut vekselikierteeseen.

Ei sieltä juuri nousta paita puhtaana.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Virossa entiset tulipunaiset kommunistit pyysivät kansalta anteeksi tekojaan.

Esim. Marju Lauristin, jonka isä saatteli Viron kansan keskitysleireille.

Suomessa punaisten jälkeläiset väärittävät historiaa ja itkevät esi-isiensä leirittämistä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Lauristin

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Suomen velkaanruminen ja NATOon liittymiseen kuuluvat kymmenien miljardien aseostot heijastuvat jatkuvina leikkauksina. Suomi ei pysty maksamaan velkojaan painamalla katteetonta tilirahaa kuten USA, joka ei edes aio eikä pysty valtionvelkaansa maksamaan normaalisti.

Eläkkeitä tullaan leikkaamaan tai niiden verotusta nostamaan, vaikutus on sama. Vanhojen köyhyys pahenee. Eläkerahastot eivät ole turvassa, jos joku niin luulee. Niitä voidaan myös sosialisoida tiukan paikan tullen.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#12
Eläkerahastot on valtion velkojen panttina ja niistä on valtaosa realisoitava velkojen maksuun.

Sitten taas 100 -vuoden salaisuus asiapapereihin, kuten Venäjällä ja Suomella on tapana.

Käyttäjän ToniKukkonen1 kuva
Toni Kukkonen

Vihervasemmisto onkin sellainen käsite, että riippuu siitä mistä puhutaan. Vihreet ei oo vasemmalla muuten, ku arvoiltaan. Talouspolitiikka niillä on hyvinkin oikeistolaista.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Meillä on vasemmistolainen hallitus. Ideologia on kulttuurimarxismissa ja sosialisointi verotuksessa. Keinot on eri kuin kommunismissa, mutta lopputulos sama.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

JK: "Mitä vasemmisto haluaa?"

Jori, sinä joriset tässä blogitekstissäsi. Siirrät omat kuvitelmasi vasemmiston olettamistasi haluista vasemmiston haluiksi. Jos näin ajattelet tosissasi, kyse on todellisuudentajusi hämärtymisestä eikä mistään muusta. Oman pään sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välinen ero on merkittävä seikka.

Toimituksen poiminnat