JoriKostiainen Järjestystä kaaokseen

Mitä vahinkoa vasemmistopuolueet aiheuttavat politiikassa?

Perinteisten vasemmistopuolueiden kannatus (SDP+Vas+Vihr) on hieman yli 40 % Suomessa. Luku on todella korkea, ja se on kaiketi ollut korkeampikin itsenäisen Suomen historian aikana. Mutta entä, kun vasemmistopuolueita tarkastelee lähemmin, niin mitä vahinkoa ne oikeastaan saavat aikaan? Tähän kysymykseen on mielestäni tärkeää saada vastaus, koska vasemmistopolitiikalla on todella suuri rooli maassamme.

Ensinnäkin ne synnyttävät aina juovan työnantajien ja työntekijöiden välille. Vasemmistopuolueista erityisesti SDP toimii ammattiliittojen käsikassarana ja äänitorvena. Juopa on niin kouriintuntuva, että se on läsnä alituisesti maamme politiikassa. Ei kaiketi mene päivääkään, kun työnantajia ei syytettäisi jostain. Itse väitän näin, että vasemmistopuolueet eivät koskaan tule pääsemään sopuun työnantajien kanssa. Siksi, jos haluaa välttää riitaa, tulisi äänestää muita puolueita kuin vasemmistopuolueita.

Toiseksi vasemmistopuolueet varastavat. Ne varastavat valtion, työnantajien ja työntekijöiden rahoja verotuksen muodossa. Vasemmistopuolueet itse voivat sanoa tätä “sosiaaliseksi oikeudenmukaisuudeksi”, mutta se on varastamista. Vaikka näitä varoja sitten jaetaankin tulonsiirtoina ja etuisuuksina eteenpäin, niin se ei siltikään poista sitä pohjimmaista luonnetta, joka tällä politiikalla on. Äänestämällä vasemmistopuolueita et voi olla koskaan varma, saatko oikeudenmukaisesti pitää saamasi palkan, vai otetaanko siitä isokin osa pois “hyviin tarkoituksiin”.

Kolmanneksi vasemmistopuolueet julistavat ns. toiseuden sanomaa yhteiskunnassa. Ei riitä, että tämä toiseus voisi olla niissä lokeroissaan ja kantimissaan missä se luonnollisesti on, vaan ilmeisesti koko yhteiskunta pitää muuttaa “toisenlaiseksi”. Tämän takia mm. demokraatit hävisivät USA:n presidentinvaalit – siis sen takia, että keskittyivät pääasiassa vähemmistöjen asioiden ajamiseen. Samoin on puhuttu siitä, miten Suomessa esimerkiksi Vasemmistoliitto on unohtanut suomalaisen duunarin ja köyhän, ja korvannut heidät politiikassaan erilaisilla vähemmistöillä, ja niiden asioiden ajamisella.

Haluaisin sinun miettivän, arvoisa vasemmistopuolueiden kannattaja ja äänestäjä, sitä mitä vasemmistopuolueet todella aiheuttavat politiikassa. En väitä niin, etteikö vasemmistopuolueilla olisi hyviäkin puolia, ja ajoittain ne ovatkin olleet tietyissä asioissa oikeassa. Kuitenkin huonot puolet tuppaavat jättämään hyvät puolet varjoonsa näiden puolueiden kohdalla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Mitä vahinkoa vihreät "vasemmistot" teki Vanhasen II-porvarihallituksessa-07-11?
Sopi tuulivomalatuet
Kreikka-vipit
Työttömien 40% tukien leikkaukset
9e/pv työt sosiaaliturvaa vastaan
Poisti Kela-maksun yrityksiltä
Sovussa Kepu,kok ja Rkp kanssa ,koska on porvaripuolue.
Mutta oppositiossa käyttää kuten persut vasemmiston oppositopolitikointia päästäkseen-19 hallitukseen pyrkivä puolue.
Kuten PS oli oppositiossa-03-15

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Olen työeläkkeellä ja nautin siis vasemmistopuolueiden ja Keskustan aikanaan läpiajaman eläkejärjestelmän vahingosta.

Eipä tuo oikeistolainen kuplatalouspolitiikkakaan mitään vahinkovapaata ole tavallisen ihmisen kannalta nähtynä. Hän ne töppäykset kuitenkin viime kädessä aina maksaa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Samoin minä .Ei niillä eläkkeillä johtajien eläkkeiden määriin päästä vaikka täys työura tehtiinkin.
Isoltaikäpolvelta jäi saamatta eläkkeitä n.6-8v verran.Kun töihin lähti 15v-16v ja eläkeikä alettiin laskea vasta 22v alkavaksi.
Eläkemaksu kyllä muistettiin pidättää joka tilistä.
Nyt ollaan "eläkepommeja" jotka yhä maksaa veroja,Alv24%,veroluonteisia maksuja.Kuluttaa ja käyttää palveluita. n.yli miljoona eläkeläistä.Luulisi että ollaan vieläkin aika tärkeä osa verokirstun täyttämiseen?

Työeläkerahat takaa vielä Valtion AA-luottoluokituksenkin meidän rahoilla.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Minä olin maalaiskakaroiden tapaan lapsityövoimaa. Ensimmäiset kesätyöpaikat olivat isän mukana rakennuksilla tai pöllimetsässä kymmenvuotiaasta alkaen. Neljätoistavuotiaasta savotoissa myös talvella. Se siitä, se oli sen ajan elämää. Onneksi "vahingontekijät" ovat pystyneet korjaamaan asioita.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Vihr = perinteinen vasemmistopuolue?

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Vasemmistolla on tosiaan väärä strategia. Kostiaisen väitteet kaipaavat silti hiukan tuunaamista:

1) ... synnyttävät ... juovan työnantajien ja työntekijöiden välille.

Vasemmiston ongelma on, että se on luopunut luokkataisteluluonteestaan. Siinä missä ylikansallinen kokoomus on todellakin todellakin räikeän luokkataistelullinen ja manipuloi muutkin omiin junailuihinsa (kohta 3), vasemmisto on ilmeisesti väsähtänyt kansanedustajiensa 7k€ palkkojen lullukoittavan vaikutuksen alaisena. Tyypillisen vasemmistoedustajan elämä muuttuu täysin valituksi tultua. On helppoa muuttua jees -mieheksi.

2) ... vasemmistopuolueet varastavat.Ensinnäkin ne synnyttävät aina juovan

Vasemmistolta varastetaan koko ajan. Ulkomaiset ideapajat ovat asettaneet uhanalaiseksi osuuskunnat ja jopa asuntoyhtiöt (voittoa tuottamattomia ja siksi punainen vaate libertaarille). Ja vasemmisto jaksaa antaa periksi kohdan 1) takia.

3) ... vasemmistopuolueet julistavat ns. toiseuden sanomaa yhteiskunnassa.

Tässä kokoomus on osoittanut ylivertaista taktista silmää. Hehkuttelemalla hiukan maahanmuuttajien tarpeellisuutta (muka-muka -huoltosuhde) ja olemalla pienimuotoisesti valmis monenkirjavuusretoriikkaan, he raottavat hallitusovea vasemmistolle. Vastineena on vasemmiston ehdoton tupasiisteys.

Monikulttuurisuus on esim. vasemmistoliiton ainoa keppihevonen päästä nykyisiin teilaushallituksiin. Tilanne on sikäli hyvä, että paineita kasvaa sekä äärioikealla että äärivasemmalla. Tämä taas on johtanut valtamedian monomodalisointiin, joka taas on varma tie rakenteiden repeämiselle myöhemmin.

Tarvitaan lisää paineita pönttöön! Kokoomus ja keskusta pystyvät kyllä siihen!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset