*

JoriKostiainen Tämä on minun Uusi Suomi Puheenvuoro -blogini

Lakiuskonnosta

Lakiuskonnolla viittaan tässä uskontoon, jossa keskeisenä osana ovat:

-Teon ja tekemättä jättämisen käskyt, ns. säädökset, jotka ovat usein varsin yksityiskohtaisia

-Samoin edellämainituista säädetyt yksityiskohtaiset rangaistukset

-Ja jossa korostetaan ihmisen omia tekoja Jumalan hyväksynnän ja/tai kuoleman jälkeisen elämän edellytyksinä

Ensimmäinen lakiuskonnon kannattaja oli Abelin veli Kain (1. Mooseksen kirja, luku 4). Molemmat veljekset, Kain ja Abel suorittivat oman Jumalanpalveluksensa. Kuitenkin Jumala mielistyi Abelin uhrilahjaan, joka oli karitsoja ja niiden rasvaa. Kainin uhrilahja oli maan antimia, hänen itsensä tuottamia eli oman käden töitä.

Sen lisäksi, että karitsa on vertauskuva Jeesuksen ristinuhrista, on se myös vertauskuva siitä, että sitä ei ihminen ole omilla käsillään tehnyt. Koska Jumala mielistyi enemmän Abelin karitsoihin, suuttui Kain tästä ja tappoi veljensä.

Tässä tuli hyvin esille lakiuskonnon yksi piirre eli viha niitä kohtaan, jotka Jumala hyväksyy ilman omia henkilökohtaisia tekoja eli jostain muusta syystä kuin omista teoista. Abelin tapauksessa tämä hyväksymisen syy oli karitsoja, kristittyjen kohdalla taas Jeesus.

Maailmassa on lukuisia uskontoja, jotka määräävät, että sinun pitää tehdä nämä asiat, jotta Jumala hyväksyy sinut, ja että sinulla on elämä kuoleman jälkeen. Asiat voivat olla vaikkapa päivittäiset rukoushetket, pyhiinvaellus johonkin paikkaan tai jokin muu asia. Yhteistä näille (laki)uskonnoille on kuitenkin se, että nämä asiat ovat aina henkilön omia tekoja, jotka hän tekee itse omassa ruumiissaan.

Todellisuudessa saat Jumalan hyväksynnän ja pääset kuoleman jälkeiseen elämään ainoastaan siksi, että Jeesus, Jumalan Poika, uhrasi itse itsensä ristillä. Et voi ansaita Jumalan hyväksyntää ja kuoleman jälkeistä elämää millään omilla teoillasi, koska ne tekisivät Jeesuksen ristintyön turhaksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun tulisi kokonaan olla tekemättä hyviä tekoja.

Toinen keskeinen lakiuskontojen piirre on yksityiskohtaiset säädökset siitä mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä ja niistä seuraavat yksityiskohtaiset rangaistukset. Hyvin usein lakiuskonnoissa vaaditaan ns. verta parketille, eli jotain pitää saada rangaista hänen tekemisistään tai tekemättä jättämisistään.

Hyvä esimerkki tästä verenvuodatuksen vaatimisesta, jopa murhanhimoisuudesta on kivitettäväksi tuotu aviorikoksesta tavattu nainen (Johanneksen evankeliumi, luku 8), jonka kohdalla Jeesus sanoo, että joka on synnitön, se heittäköön ensimmäisen kiven. Lakiuskonnot ja niiden kannattajat ovat verenhimoisia, koska ne ja niiden kannattajat eivät tunne armoa. Tuo armo on Jeesuksessa. Koska lakiuskonnot ja niiden kannattajat eivät tunne armoa, ne eivät tunne Jeesusta.

Toisessa korinttolaiskirjeessä, toisessa luvussa, jakeissa 5-11 on otsikkona “Rikkonut saa anteeksi” tai “Rikkoneelle on annettava anteeksi”. Siinä apostoli Paavali sanoo, että seurakunnassa rikkomuksen tehnyttä on lohdutettava, hänelle on annettava anteeksi ja häntä kohtaan on osoitettava rakkautta. Tässä toimii armo. Lakiuskontoa kannattavat olisivat tässä tilanteessa jo vaatineet rangaistusta ja verta parketille, kuten vaadittiin aviorikoksesta tavatun naisen kohdalla.

TIIVISTELMÄ

Omilla teoilla ei voi ansaita Jumalan hyväksyntää saati sitten kuolemanjälkeistä elämää. Kelpaat Jumalalle ja pääset taivaaseen vain Jeesuksen ristinuhrin vuoksi. Samoin missä lakiuskonnoissa vaaditaan rangaistusta, siinä kristinuskossa toimii armo. Jeesus Kristus, Jumalan Poika on tämä armo.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset