*

JoriKostiainen Tämä on minun Uusi Suomi Puheenvuoro -blogini

Miksi seison Sipilän hallituksen takana

Istuvalla hallituksella on ollut epäkiitollinen tehtävä paikata edellisten hallitusten aikaansaamaa budjettivajetta raapimalla kokoon säästöjä. Samoin monet tuntuvat menevän liikaa Sipilän henkilöön häntä arvostellessaan. Kaiken kaikkiaan hallitus on kuitenkin tehnyt hyvää työtä, kun se on nyt pari vuotta työskennellyt. Tässä perusteluni:

 

Siinä missä demarivetoinen hallitus olisi heti kasvattanut valtion velkataakkaa, on Sipilän hallitus pyrkinyt pienentämään sitä. 2016 Suomi otti “vain” 2,5 miljardia velkaa, vaikka nettolainatarve olisi ollut 5,96 miljardia. Tämä saatiin aikaan valtion kassaa syömällä, mutta saatiin aikaan silti. Valtion velan taittamistakin on väläytelty, mutta siihen eivät hallituksen kokoamat 4 miljardin säästöt vielä riitä. Tarvittaisiin 22 miljardia. Pisteet kuitenkin velanhallinnan parantamisesta.

 

Kilpailukykysopimus eli “kiky”, yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Kikyhän tarkoittaa sitä, että vuodessa tehdään 24 tuntia enemmän töitä ilman, että palkka nousee. Vaikka liittoja jäi itsekkyyttään kikyn ulkopuolelle, se saatiin aikaan. Käytännössähän suomalaisten palkat nousivat reilusti 2008-2013, vaikka talous ei juurikaan ollut plussalla – eikä ole kunnolla vieläkään. Kiky tasoitti noiden vuosien taloustilanteeseen nähden kohtuuttomia palkankorotuksia ja hyvä niin. Pisteet hallitukselle.

 

Kolmantena kohtana uudet OP Pankin talousluvut, jotka ennakoivat 1,8 % kasvua tälle vuodelle ja 2,0 % kasvua seuraavalle vuodelle (2018). Joko talous on kokonaan riippumaton hallituksen päätöksistä, tai sitten Sipilän oikeistohallitus on todellakin luotsannut Suomen kasvu-uralle. Joka tapauksessa pisteet hallitukselle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Miten hallitus on raapinut kokoon säästöjä? Tai tarkemmin muotoillen, miten menojen lisäämistä 800 miljoonaa € voi mielestäsi kutsua säästöjen kokoon raapimiseksi? Oli tuo määritelmä millainen tahansa, niin parempi olisi kun eivät olisi raapineet. Olisi vältytty tuonkin summan lainaamiselta. Tämä hallitus ei ole säästänyt mitään. Se on lisännyt menoja, jotka se on toki jakanut eri momenteille eri tavalla kuin edeltäjänsä. Tekopyhää hurskastelua puhua säästöistä, kun priorisoidaan rahankäyttökohteita uudestaan, kasvattaen kokonaismenoja.

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Kiitos kommentistasi, Max.

Mihin ja milloin tuo 800 miljoonaa on lisätty? Onko lähdettä?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Budjetti 2017 (55 236 476 000 €) vs budjetti 2016 (54 390 981 000 €), tarkka luku siis 845 495 000 €. Olin joviaali, enkä verrannut siihen mitä he edeltäjältään perivät, eli 2015 toteumaan. Tavallaan hallituksen vastuulle pitäisi tänä vuonna jo laittaa kahden miljardin lisääntyneet vuotuiset kulut verrattuna siihen, että olisivat vain copypastella tehneet saman kuin edeltäjän jättämän tuloksen. Laativathan he jo 2016 budjetinkin, mutta pitäydytään vaikka vain tuossa viimeisimmässä.

http://valtionbudjetti.fi/

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen Vastaus kommenttiin #3

Kiitos linkistä.

Mistä säästöistä Orpo sitten puhuu tässä jutussa(?):

"Hallitusohjelma tavoitteli hallituskaudelle neljän miljardin säästöjä. Orpon mukaan tällä hetkellä hallitus on 3,8 miljardin euron vauhdissa, kun se on perunut joitakin suunniteltuja säästöjä."

http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/orpon-b...

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #4

Orpo luultavasti puhuu muunneltua totuutta, joka uppoaa ns. yksinkertaisiin ihmisiin.

Hallituksen taakse seisomaan kelpaavat ihan kaikenlaiset kansalaiset.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #4

No Orpon mielestä voi säästää vaikka käyttää enemmän rahaa. Orpo siis laskee yhteen kaikki ne määrärahan pienennykset jotka on tehty, mutta unohtaa sopivasti kaikki määrärahojen lisäykset. Käytännön esimerkki:

Ostit kaupasta hedelmiä 10 € (ja olutta 10 €), mikä oli mielestäsi kuitenkin liikaa hedelmistä joten päätät seuraavalla kauppareissulla säästää. Niinpä ostat nyt hedelmiä 8 € (ja olutta 13 €). Orpon logiikalla voit ylpeillä säästäneesi 2 €, vaikka käytit 1 € enemmän rahaa.

Minä en tuollaista pajunköyttä niele ja kysymykseni oli lähinnä, että millä logiikalla sinä pidät tuota säästämisenä?

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen Vastaus kommenttiin #6

Jospa säästöt tarkoittavat sitä, että olisi budjetoitu sen verran lisää, jos siis ei olisi säästetty sitä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #9

Varmasti se voi sitäkin tarkoittaa, jos se tekee onnelliseksi. Säästin tänään 2 miljoonaa, kun en tilannut Swan 65 purjevenettä. En kuitenkaan usko tuon itselleni valtavan säästön parantaneen taloudellista asemaani millään lailla. Vaikea nähdä miten kenenkään ymmärrys talodellisesta tilanteestani voisi tuollaisia päättömyyksiä laukomalla parantua.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Lainaus:
Siinä missä demarivetoinen hallitus olisi heti kasvattanut valtion velkataakkaa

"Demarivetoinen"???
Kokoomus 44
Vihr. 10
Rkp 9
Krst 6
Yht:69

Sdp 42
vas 14
Yht: 56

Kokoomuksen hallitus porvar.4-2 vas.
Kok,Rkp,Vihr=Kiviniemen hallituksen aloittamilla leikkauksilla ja lakialoitteilla.
Jota ohjasi -10 Hallitusohjelmaan 11-15 tilattu USA konsulttifirman McKinseyn ohjeet .

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Nykyinen hallitus on minunkin mielestäni tehnyt ja edelleen tekemässä monia konkreettisia uudistuksia, joita edelliset eivät ole yhtä rivakasti saaneet aikaan.

Kikysopimus on mielestäni vain kosmeettinen askel, tosin oikeaan suuntaan sekin. Mutta Suomen olosuhteissa niinkin vallankumouksellinen uudistus kuin kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen runnottiin läpi pikaisesti ja se alkoi käytännössä heti voimaan. Alkoholilakia ollaan vapauttamassa ja vapaaehtoinen ennakkoeläkkeen maksaminen 61 vuotta täyttäneille on mielestäni myös hyvin näyttävä ja rohkeakin veto. Niin ikään soteuudistuksen puolella on päätetty hyvin merkittävistä uudistuksista.
Muitakin voisi luetella.

Joten rohkeutta on ollut enemmän kuin aiemmilla hallituksilla, samoin läpivientikykyä. Verojakaan ei ole juuri jouduttu korottamaan.

Jokaista hallitusta on kautta aikojen haukuttu eikä tämä ole siitä poikkeus. Ja virheitä sekä huonojakin päätöksiä ovat kaikki hallitukset tehneet, tämä mukaan lukien.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Rohkeutta olisi saanut olla vielä enemmän, mutta voittaahan tämä jo monet edeltäjänsä.

Käyttäjän JormaLehmonen kuva
Jorma Lehmonen

Tuo 800 miljoonaa ja rapiathan on mennyt jo pelkästään näitten matujen elättämiseen täällä. Ja tuskin sekään on todellinen summa tulevina vuosikymmeninä tälle porukalle/vuosi.

Kyllähän tuollakin rahalla saisi sitä vajetta paikattua jo mukavasti. Miksei kukaan koskaan rehellisesti näistä poliitikoista voi kertoa kuinka paljon tämäkin vitsaus on valtion- ja kuntatalouksien vajetta kasvattanut.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Kun -03-19 on nyt käyty kaikki puolueet läpi kepu,,kok politiikassa niin mikä muuttuisi ? EU tulee 87% käskyt jota hallitusten on noudatettava.
Lissabonin sopimus-08 EU lait ohittaa kansalliset lait.
"Juppiskoottori ja venevero kaatui EU "noottiin" vastoin Suomen perustuslakia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset